Meistä jokainen tekee virheitä, niin myös graafiset suunnittelijat ja mainosalan ihmiset. Virheitä ei kannata pelätä, mutta virheistä kannattaa ottaa opiksi. Myös toisten tekemistä virheistä voi ottaa oppia. Tästä syystä kyselinkin alan ihmisiltä, mitkä ovat heidän uransa pahimmat mokat. Miten mokista selvittiin ja mitä niistä opittiin?
Kirjoita alaotsikko tähän
Graafikon mokat ovat pahimmillaan johtaneet ystävyyssuhteen päättymiseen.
Ai pitikö se vedos kuitatakin?
Joskus logo saattaa lipsahtaa painotyöhön väärinpäin. Mutta haitanneeko tuo, jos kukaan ei huomaa:
Taitoin aikoinaan todella isoon jakeluun menneen esitteen eräälle kaupungin organisaatiolle. Olin asemoinut organisaation pääsponsorin logon väärinpäin kyseiseen esitteeseen. Logo onneksi oli muodoltaan sellainen, ettei sitä heti huomannut. Ilmeisesti kukaan muukaan ei sitä ollut huomannut, koska reklamaatiota ei koskaan kuulunut.
Ihan hyödyllinen tieto graafiselle alalle tuleville on myös se, että painovedokset tulee kuitata.
Olin vasta tullut alalle töihin. Sain ensimmäiset painovedokset jostain printtityöstä pöydälleni. Kukaan ei ollut minulle opastanut miten vedosten kanssa toimitaan. Tarkistin vedokset ja jätin ne pöydälleni muiden papereiden sekaan. Muutaman päivän jälkeen toimitusjohtaja tuli kyselemään printtityön tilannetta. Hän oli saanut asiakkaalta vihaisen puhelun, kun esitteitä ei ollut ilmestynyt heidän messuosastolleen. Sain kollegoilta sen jälkeen opastuksen, miten vedosten kanssa toimitaan, eli otetaan yhteys painotaloon.
Ystävyyssuhde päättyi työriitoihin
Eräs yrittäjänä toimiva graafinen suunnittelija kertoo, että mokia on sattunut liittyen työn hinnoitteluun tai sopimuksiin. Myöskään ystävyyttä ja bisnestä ei kannattaisi sekoittaa, siitä ei koidu muuta kuin harmia.
Pahimmat mokat ovat aina liittyneet hinnoitteluun tai sopimuksiin. En ollut aiemmin laittanut sopimuksiin kohtaa tilauksen katkaisemisesta kesken kaiken. Pitäisi tietenkin lukea tyytyväisyystakuusta sekä korvattavasta summasta, mikäli tilaus peruuntuu tilaajan toimesta.
Kerran olin laskenut 15 kuvituskuvalle urakkahinnan, joka oli paljon matalampi kuin yksittäisen kuvan hinta. Tarjouksessa oli kyllä laskettu könttäsumma 15 kuvalle. Kun asiakas viiden kuvan jälkeen kertoikin olevansa hyvin tyytyväinen saamiinsa kuvituksiin, mutta vaihtavansa aikataulusyistä jatkossa valokuvaajaan, jäin aika avuttomaksi. Sain myyntisummasta kolmanneksen, mikä ei ollut mitenkään verrattavissa siihen työmäärään, minkä olin jo käyttänyt. Sopimusrikkomus aivan selkeästi, mutta mitäpä siinä voi yksinyrittäjänä tehdä, kun vastassa on kansainvälinen suuryritys? Harmittaa tietysti tulonmenetys, mutta sopimukset teen jatkossa entistäkin tarkemmin.
Toinen vastaava moka sattui, kun kuvitin kirjaa eräälle kustannustalolle. Oli käyty monia tapaamisia ja sovittu halutusta tyylistä ja aikatauluista – mutta vain suullisesti, koska olimme ystäviä. Monta kuukautta piirrettyäni kustantaja sanoikin tekevänsä kirjankuvitukset itse, koska harrasti valokuvausta. Yritin riitauttaa asian, mutta mikään ei auttanut. Siinä rikkoutuivat ystävyys- ja bisnessuhteet.
Mokia sopimusasioissa on tullut vastaan vain muutamia, vaikka olen tehnyt töitä yli sadalle asiakkaalle, joten ei niitä kannata jäädä muistelemaan! Pitää vaan aina päivittää uuden tiedon valossa omia sopimuspohjiaan ja oppia virheistään.
Työmäärä yllätti
Uutta projektia aloittaessa pohjatyöt on syytä tehdä huolella, jotta tuleva työmäärä ei pääse yllättämään:
Pahimmasta päästä sanoisin tässä työssä olevan työtuntien arviointivirheet projektia aloittaessa. Joskus on tullut nettisivuprojektia kartoittaessa jätettyä huomiotta esim. kokonaisen kieliversion teko. Kerran rakennettavan nettisivuston sivumäärästä oli jäänyt tarjousta tehdessä huomaamatta joku sivuhaara, jonka alta paljastuukin kymmenittäin tehtäviä alasivuja. Näistä mokista olen oppinut sen, että tarjouksiin ja sopimuspohjiin on syytä panostaa ja käyttää aikaa.
Kiire on graafikon pahin vihollinen
Kiire voi tulla kalliiksi, kuten seuraavasta tarinasta käy ilmi.
Onhan näitä mokia tullut tehtyä. Kalleimmaksi ovat varmasti tulleet mokat, jotka ovat johtuneet kiireestä. Asiakas ei ole ”ehtinyt” (lue: halunnut) tarkistaa painoon lähetettävää aineistoa, ja kuinkas ollakaan sieltä on löytynyt virheitä. Kalliiksi tuli varmasti yksi tuotepakkauksen uusintapainatus, kun kävi ilmi, että EAN-koodi olikin väärä. Nämä ovat kuitenkin menneet asiakkaan omasta rahapussista, koska asiakkaalla on vastuu tarkistaa painoon lähetettävä aineisto. Totta kai graafisena suunnittelijan pyrin tekemään työn huolellisesti, mutta kaikesta ei voi graafikkoakaan syyttää, mikäli asiakas on välinpitämätön.
Jos asiakas ei tiedä, mitä haluaa, on graafisen suunnittelijan hyödyllistä onkia esille asiakkaan piilevät toiveet.
”Saat täysin vapaat kädet logon suunnitteluun!” Näin minulle totesi kerran eräs asiakas, ja innolla aloitin logon suunnittelun. Tein logoehdotuksen, johon olin itse erinomaisen tyytyväinen, mutta asiakas puolestaan ei: ”tämä ei ole yhtään sellainen, mitä me haluamme!”. Tämän jälkeen en ole hyväksynyt ”saat täysin vapaat kädet” -briiffausta missään projektissa.
”Aidsia itsekin sairastava tutkija”
Eräälle graafikolle yksikin asia oli liikaa muistettavaksi:
Mulla oli jonakin heinäkuun hiljaisena viikkona tasan yksi lähetettävä lehti-ilmoitus. Mutta en muistanut lähettää sitäkään. Se nyt ei ollut mikään kauhee katastrofi, kun kyseessä oli viikkolehdessä toistuva ilmoitus, joka mun olis pitänyt vaihtaa toiseen, se nyt vaihtui sit vaan viikon myöhemmin kuin mitä alunperin ajateltiin.
Aikana ennen tietokoneita myös mokat olivat hieman erilaisia kuin tätä nykyä. Vai miltä kuulostaa tämä taittajan tarina:
Olin töissä taittajana sanomalehdessä 80-luvulla, siis ajalla ennen tietokoneita. Tuohon aikaan paperitaittoa tehtiin konkreettisesti leikkaa ja liimaa -menetelmällä. Taitoin isoa artikkelia aids-tutkijasta. Aids oli vasta otsikoissa ja pelottavana kaikkien puheissa. No, laiskuuttani en sit viittiny oikein viivottimella mitata juttua, vaan silmämääräisesti taittelin ja puukolla sitten sipasin palstat. Tietenkään se ei mennyt tasan, joten jouduin silpomaan rivi riviltä juttua, mikä on vaarallista. Seuraavana aamuna sitten luimme artikkelisivulta, että ”aidsia itsekin sairastava aids-tutkija sanoo niin ja näin”. PRKL! Soitin heti toimitusjohtajalle ja kerroin itkien koko stoorin. Hän nauroi ja sain pitää duunini.
Lisää mokia tulossa seuraavassa blogitekstissä, joten pysy kuulolla!
Sami Karjalainen
17.8.2017